Punainen kostaja

Vaihteeksi vähän hämäläisiä kissanretaleita. Leevi Levander ei pahemmin meitä seurallaan jaksanut viihdytellä Hollolassa pariin otteeseen piipahtaessamme, sillä kuten tavallista, viihtyi Leevi mieluiten ulkotarhassa omine nokkineen. 

Kerran kun Leevin sisälle rahtasin, ei mennyt puoltakaan tuntia katin jo roikkuessa etutassuin eteisen ovenkahvassa takatassut maata juuri ja juuri viistäen, vaativalla mau'unnalla ulosmenotoiveitaan alleviivaten. 

Kuvaahan en tuosta akrobaattisesta karkausyrityksestä ehtinyt ajoissa napsaista, mutta melkoinen selvästi kävi ilmi, että sisällä ei viihdytä ja varmasti se näistäkin kuvista paljastuu. On se katti karkaamisessa käsittääkseni joskus onnistunutkin oven jäätyä vahingossa pois takalukosta. 

Kun ei ovi hämärään vapauteen auennut lukuisista näyttävistä vihjauksista huolimatta, suostui kollipoika ottamaan lohdukkeena vastaan hieman pitkäkyntistä leuanrapsutusta. Kehräys oli sitten sen mukaista, kyseiseen ulkoerakkoelämään kiintyneeseen tarhaeläimeen kun on integroitu pahemman luokan huomionkipeysmagneettikin.

Hetkellisen ulkoilukiellon korvikkeena Leevi harrasti myös kissojen suurta suosikkia, viattoman käsivarren metsästystä. Ihan nätti arpi on tämän merkinnän kirjoittajan ranteessa edelleen muistona erään punavalkoisen kostajan kynsistä tai hampaista. Pahoittelen, etten ehtinyt katsomaan kummat niistä tarkalleen ottaen ranteeseeni iskeytyivät. Oli nimittäin tuolla nimenomaisella hetkellä kiire pelastaa hyökkäyksen kohteeksi joutuneesta raajasta se mitä vielä pelastettavissa oli...

Että olipas kiva nähdä taas muutaman kuukauden tauon jälkeen, oi Leevi (Prkl) Levander!