Yksin ja yhdessä

Tiedättekö kuka on opiskellut tänään tosi ahkerasti? Jos tiedätte, kertokaa ihmeessä mullekin, sillä itehän olen käyttänyt päiväni pääasiassa koiran lenkitykseen ja valokuvien muokkaamiseen. :D Damn. Huomenna täytyy vissiin nykäistä nettipiuha irti seinästä ja käskeä isäntää piilottamaan kaikki kamerat, että erään lemmikkiblogin kirjoittaja kykenee keskittymään oikeasti tärkeisiin asioihin kaiken maailman tyhjänpäiväisten harrastelujen (tässä kohtaa koira tuhahtaa kuuluvasti) sijaan...

Jos ei olisi heikkoa itsekuria, ei olisi myöskään näitä kuvia. Jokainen päättäköön ite tahollaan onko tämä hyvä vai huono asia, kjäh!

Metsäseisontaa.

Kepinhakuhyppyä.

Tavallista hyppyä.

Jäneshyppyä? 

Riemuhyppyä!

Nakerrusta. 

Tuijotusta. 

Odotusta. 

 Pönötystä.

Patsastelua. 

Katsastelua. 

Kallistelua. 

Loikoilua. 

 Kuulostelua.

Varmistelua.

Kotimatkalla kohdattiin muuten hykerryttävän söötti viiden kuukauden ikäinen sakemannipoika, jota oli aivan pakko pysähtyä moikkaamaan, vaikka me todella harvoin vastaantulijoita jäädään enää nykyään ihmettelemään. Eivätkä kuulemma normaalisti jää vastapuolenkaan tyypit, mutta minkäs sille mahdoit, kun luonto teki tehtävänsä ja oli suorastaan pakottava tarve päästä tutustumaan uuteen sakemanniin, puolin ja toisin. :D Aluksi pojat vähän toisilleen pärisivät ja karvojaan nostelivat, mutta eipä montaakaan minuuttia, kun jo läpsittiin toista pokkana turpiin ja haastettiin leikkimään kuin vanhaa tuttua. Huvittavan samanlaisia olivat kaikkia eleitään myöten (no voi mikä yllätys ;) ) ja tajusivatkin heti toisistaan, että ei se kaveri pahaa meinaa, vaikka karvat pystyssä uhitteleekin. :p Sääli vaan, että kyseinen koirakko ei kuulemma meidän nurkilla asu, joten eipä taideta enää uudelleen missään törmätä. Siinä olisi kyllä ollut Carolle melkoisen pätevä uusi painikaveri, sillä kukapas se hömelöä sakemannia paremmin ymmärtäisi kuin toinen hömelö sakemanni.