sunnuntai 19. helmikuuta 2012

Naksutinkoulutusta koir...kiss...ööh?

Eipä se ollut erityisen riehakas tuo Sinnikään parvekkeelle ulkoilemaan päästyään... 


Sinnin kanssa tuli muuten koitettua naksutinkoulutusta, kyseinen tekniikka kun tosiaan sopii kissojenkin opettamiseen (tai näin ne kehtaa väittää... Ite epäilen, että höplästä vetävät), vaan hommahan meni aivan käteen jo siinä vaiheessa, kun yritin opettaa katille, että naksaus on kiva juttu ja siitä seuraa nami. Ei maistunut kissan lempinamiraksut ollenkaan (aiemmin on juossut samaisten naksujen perässä kuin heikkopäinen) ja naksausäänikin aiheutti lähinnä kauhua, jos jotain. :D Miten sitä nyt ei taas yllättynyt, että pieleenhän se menee, kun kissoja koittaa kouluttaa... Noh, täytyy nyt koittaa vielä tuon Pätkiksen kanssa ja pohtia samalla uusia vaihtoehtoisia palkitsemistapoja, ruoka kun ei ainakaan Sinnin kohdalla tunnu olevan mistään kotoisin oleva palkka.

Caron kanssa me treenataan sen tutun hihnakäytöksen lisäksi myös kohdentamista lappuun (tarkoitus olisi, että koira oppisi lopulta sulkemaan keittiökaapiston avonaisen laatikon kuonolla laatikkoa työntäen) ja otus oppikin sen nopeasti, mitä nyt viime aikoina on ollut ongelmia namien kiinnostavuuden kanssa eli palkitseminen on hieman haastavaa. Nakit vaihtuivat nyt lihapulliin, vaan eivätpä nekään ulkosalla maistu (näin olen isännältä kuullut, itehän olen kuumeiluni vuoksi käynyt ulkona viimeksi joskus viikko sitten... :p ), vaikka sisätreeneissä ovatkin, yleensä, kuumaa valuuttaa. 


Ulkona nätisti kävelystä palkataan nykyään pääasiassa leikillä eli lunta potkimalla. Ja koska koira reagoi lumen potkimiseen vinkumalla ja mölisemällä kuin päätä leikattaisiin, näyttää kyseinen palkitsemistekniikka kaukaa katsottuna todennäköisesti siltä kuin palkitsemisen sijaan koiraa potkittaisiin muutaman metrin välein... x) Mutta pääasia, että tekniikka toimii, vaikka näyttääkin vähintäänkin epämääräiseltä ja on kaikkea muuta kuin rauhallinen palkitsemistekniikka, vaikka aluksi ajattelin pysytellä vain niissä rauhallisissa. Se nyt on kuitenkin nähty ja tiedetty aiemminkin, että Carolle nameja tehokkaampi palkinto on leikki ja jos sillä leikillä se vetämättömyys ja kontakti eli halutut asiat aikaan saadaan, on leikki se meidän ratkaisumme ainakin siihen asti, kunnes keksitään jotain parempaa. Vapaana ollessaanhan Caro kyttää lähes aina ihmistä suorastaan janoten leikkiä eli ei lähde minnekään keskenään huitelemaan, jos leikkiä on tarjolla (ja vaikkei olisikaan, niin kärttää silti, mikä toisinaan on jo lähes rasittavaa, puuh...), joten eipä ihme, että leikki kelpaa viihdyttäjäksi myös hihnaan kahlittuna. Rauhallisia ja ennen kaikkea tehokkaita palkitsemisideoita saa silti aivan vapaasti mulle kertoilla, jos mieleen jotain tulee. :) Innolla koittaisin toimiiko sama meillä vai ei. Tuo potkuleikki vie joka tapauksessa voiton jopa niistä keltaisista lumipenkoista, mikä varmasti todistaa aika paljon, ainakin muille uroskoirien omistajille, haha! ;)

Joopa joo, siinä sitä oli taas jaaritusta monen päivän tarpeiksi, vaikka alkuperäinen tarkoitus olikin julkaista vain tuo alun video... Hups, vähän venähti taas!

22 kommenttia:

  1. Jännä juttu, miten Sinni reagoi naksutteluun. Unnan kanssahan olen naksutellut jo pitkään, mutta vähän aikaa sitten huomasin, ettei kissi suostu enää treenaamaan kanssani kuin keittiössä. Mm. naksuttimen ottaminen esiin olohuoneessa saa kissan säntäämään makuuhuoneeseen ja sängyn alle... Mikä luottamuslause :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ooh, mitä kaikkea oot Unnalle opettanu ja ihanko namien kanssa? Kiva saada todisteita siitä, ettei kaikki YouTuben kissankoulutusvideot ookaan pelkkää trikkikuvaa. ;D Hämy homma tosissaan toi olkkarinaksuttelun pahuus. Liekö olkkarissa naksuttelun aikana on joskus tapahtunu jotain semmosta, että katti luulee sen tapahtuvan aina uudelleen naksuttimen ilmestyessä paikalle. x)

      Poista
    2. Luultavasti. Tuolla neidillä kun tuntuu pääkopan piuhat yhdistyvän aina sitä tahtia, ettei ihmisillä ole toivoakaan perässä pysymisestä.

      Tuolla on ainoa blogista löytyvä "temppupostaus" kuvineen: http://unnatuutikki.blogspot.com/2011/10/tirehtoori-penninrahan-kissapetoshow.html
      Noiden lisäksi sujuu maahanmeno solumuovikappaleen (tarkkaa! :D) päälle, hyppy pakastimen/jakkaran tms. osoitetun tason päälle ja alas. Viimeaikoina on mielikuvituksen ja parempien namien puutteessa vain pidetty näitä entisiä mielessä eli ns. hiottu repertuaaria. Uudet ja vaikeat temput opiskellaan paremmilla nameilla (kuivakala, kuivaliha), mutta vanhat tutut menevät pelkillä nappuloillakin :)

      Poista
    3. Hih, ihan hyvä määrä temppuja! :p Toi "high five" -temppu on jo Carolle tuttu eli vois koittaa opettaa kissoille kans, jos siitä noille naksuttelusta ny ikinä mitään tulee. :p

      Poista
  2. Meillä Nuno innostui naksutinkoulutuksesta ihan välittömästi :) Nikkiä ei kiinnosta, ja Nemoa kiinnostaa toistaiseksi vaan ne namit mitä Nuno saa x)
    Nuno osaa antaa molempia tassuja, heittää yläfemmat, koskea kosketuskeppiin, joten kuten mennä maate ja nousta kahdelle tassulle (havitellen samalla namia mun kädestä), sekä potkaista palloa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haa, keppiin koskeminen kuuluu muuten meilläkin listaan! Sitä ei vain ole tullut aktiivisesti hyödynnettyä sittemmin. Kissa varmasti sen muistaa, vaikka minä unohdinkin :)

      Poista
    2. Yhyy, miksei Sinniäki voi kiinnostaa heti tosta vain... x) No joo, toi keppihomma vois olla aika hyvä temppu opetella heti alkuun, jos siis keksii, mikä sopii palkaksi, huoh! :>

      Poista
  3. Mitäs Caro sanoisi namien ja leikin yhdistämisestä? Tuiskun mielestä kädestä annettu nami ei ole läheskään yhtä hyvän makuinen kuin ilmaan heitetty samaa laatua oleva namipala. Namien koppailu on siis meillä pop. :) Ja näin talvella tuohon yhdistyy aina välillä tehokas nenänkäyttö, kun se nami päätyykin suun sijaan lumihankeen ja pitää sitten etsiä sieltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ollaan heitelty nameja myös maahan, vaan ei se vaikuta asiaan mitenkään, jos sillä on se saamarin nirsomeininki päällä. x) Toisinaan namit toimii, toisinaan ei, ja ny viime aikoina ollaan menty lähes koko ajan sillä "juu ei kiinnosta" -meiningillä tarjos niitä sitten millä tekniikalla tahansa. Saattaa se ottaa namin hetkeksi suuhun, vaan äkkiä sylkäisee pois ja jatkaa muita touhuja, vaan jos vaihtoehtona on lumen potkinta, niin kaikki muu ympärillä lakkaa samantien kiinnostamasta. :p

      Poista
  4. Mulle joku sano joskus et joka tilanteessa eti se koiran huippupalkka ja pysy siinä. Eli anna eläimen päättää mikä palkka missäkin tilanteessa on riittävä. Tekisitkö itse koulutustasi vastaavaa työtä puolikkaalla palkalla? ;)

    Meidän eläimen kohdalla tuo tarkoittaa sitä että ilman häiriöö ihan mitä vaan. Mutta heti jos on voimakkaita hajuja saati muita näkösällä niin se on pallo. Pallon materiaali sen sijaan onneksi on samantekevä. Kumia, lunta, muovia, puuta - kaikki käy.

    Toivottavasti löydät kesäksi jotain lumipallojen tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äärimmäisen hyvä pointti. :D Tossa meiän lumihommassa on vain yksi mutta, ellei sitä ei-rauhoittavaa vaikutusta lasketa, ja ikävä kyllä se on aika iso mutta: koira vetää sitä lunta kitaansa niin paljon lenkin kuluessa, että eipä mene montaa tuntia, ku vaatii taas ulos pissalle... Ei kamalan kätevää kerrostalossa, ilman omaa pihaa, jossa tosta vaan vois koiran pissattaa. x)

      Miten onnistut pitämään sen pallon hallinnassas leikin aikana? Mietin vaan, että ku meillä lelujen käyttö on hihnakävellessä melkoisen toivotonta, koira kun nappaa helposti lelun kädestä (eihän se paljoa käsineet kädessä pakkasessa vaadi, vaikka miten koittaa kiinni lelusta pitää), säntää sen jälkeen hihna suorana ties mihin suuntaan ja näin ollen luonnollisesti tekee silloin palkkauksen aikana asioita, joita ei sais eli kaikessa yksinkertaisuudessaan vetää/nykii hihnassa. x) Lelun kanssa palkkaus on hihnatilanteissa tosi hallitsematonta (ainakin meillä, siis) eli on tosi vaikeaa katkaista sitä leikkiä järkevällä tavalla ja jatkaa "normaalia" lenkkiä. Tätä hommaa oon miettiny kauan, että miten ihmeessä lelulla palkataan koiraa, ku tavoitteena on "rauhallinen hihnakävely". Tuntuu, ettei se lelun kanssa voi onnistua millään. :D

      Poista
  5. Oliko naksussa siis liian kova ääni Sinnin mielestä? Kuulakärkikynää napsuttelemalla voi korvata "oikean" naksuttimen, siinä on miedompi ääni.

    Meillä oli vanhemman koiran kanssa nuorempana sama homma, että ulkona (jos näkyi toisia koiria) ei namit kelvanneet, oli vähän valikoiva syömisen suhteen siihen aikaan. Siihen en silloin keksinyt ratkaisua (ei pitänyt leluistakaan). Nuorempi yritti pentuna samaa (eli vaikka jos namitin lenkillä sitä toisten koirien ohituksissa, niin sylki namit ulos suustaan), mutta annoin namit sille niin kauan uudestaan, että lopulta päätti paremmaksi nielaista, ja muutaman sellaisen lenkin jälkeen lopettikin poissylkemisen ja söi namit mielellään. Ei toki sovi kaikille, mutta tuolle toimi ja helpotti suuresti meidän ulkoiluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvinkin olla, että kynä ois parempi, joten ehkä ens kerralla koitan sen avulla. :) Tosin sitä ennen pitäis löytää se tarpeeks hyvä herkku, jolla palkkaa.

      Meillä tosiaan lelut - kaikki lelut - toimii ja on tullut joskus koitettua myös ohitustilanteessa. Toimii kyllä huomionviejänä, jos on useita metrejä välimatkaa (ja lelu pysyy ylipäätään kädessä koiran sitä retuuttaessa), muttei tosi tiukoissa ohituksissa, eli esim. normaalilla pyörätiellä on turha kuvitellakaan, että lelu menee toisen koiran ohi kiinnostavuudessaan. Sama pätee oikeastaan nameihin silloin, ku Carolla ei sitä nirsoilukautta ole. Oon myös Carolle tota namien sinnikästä tarjoamista jokusen kerran koittanu, vaan toisaalta voiko sellaisia nameja enää sitten palkaksi sanoa, jos eivät oikeasti koiraa kiinnosta ja motivoi? Homma toimii useimmilla parhaiten, jos palkka on oikeasti koirankin mielestä loistava eikä vain jotain, mitä pitää ns. väkisin vastaanottaa, ja jos vain kerran päivässä (illalla) pääruoan saava koira ei suostu syömään nameja, vaikka edellisestä ruokailusta on reilusti yli puoli vuorokautta, ei se taatusti niistä nameista oloaan palkituksi tunne. :p Mutta kuten sanoit, toisilla koirilla toimii, toisilla ei. :)

      Täytyy vielä udella, että mitenkä sen sun vanhemman koiran osalta ohitushomma lopulta ratkes (vai ratkesko ollenkaan), jos palkkana ei toiminu sen paremmin namit kuin lelutkaan?

      Poista
  6. Tuo vanhempi on ollut nuorempana melkoisen innokas äänensäkäyttäjä ja sitä on tullut isolla kädellä kitkettyä niin, että se on jo vuosia ollut tosi hiljainen koira (paitsi jos antaa luvan haukkua). Se on ohitustilanteissa sinänsä kulkenut nätisti (ei kiskonut tms.), mutta haukkunut toisille koirille (siis silleen hauhauhau, ei räyhräyhräyh) ja jos sitä on kieltänyt, niin on kyllä lopettanut haukkumisen, mutta haukkumisen sijaan kitissyt äänekkäästi (iihiihiih). Sama näyttelyissä yms. paikoissa, missä nyt muita koiria tapaa. Kaikissa muissa paikoissa on hiljennyt aina heti käskystä.

    Namit ei tosiaan kelvannut, vihaisuus ei auttanut, narusta nykiminen ei auttanut ja mitä kaikkea sitä tuli kokeiltua. Sitten muutama vuosi sitten (olisko ollut 2007, eli aika kauan sitä toisille koirille kitinää joutui kuuntelemaan, kun koira on syntynyt -99) keksin "taikatempun" - tuon kaikkien parjaaman kolinapurkin (muovirasia, jossa kiviä sisällä). Ja seuraava kuulostaa ehkä joidenkin korvaan kamalalta rääkkäykseltä, mutta jokatapauksessa sitten lähdettiin lenkille kera kolinapurkin (purkki kädessä valmiudessa) ja kun ensimmäinen koira tuli vastaan ja haukkuminen alkoi, kielsin "EI" ja viskasin purkin koiran viereen. Koira hämmentyi ja hiljeni. Pari kolme viikkoa kuskasin purkkia mukana taskussa ja jos meinasi haukkua/kitistä, niin kielsin tiukasti ja rahisutin purkkia (joka edelleen oli siellä taskussa, en heitellyt sitä sen ensimmäisen kerran jälkeen), jolloin koira hiljeni samantien. Sen jälkeen siihen onkin tehonnut pelkkä kielto eikä se itseasiassa ole juurikaan edes yrittänyt enää kitistä toisille koirilla. Ihana vuosia jatkunut hiljaisuus ja kaunis käytös!

    Ei, koira ei traumatisoitunut. Ei, se ei alkanut pelätä purkkia tai mitään muutakaan. Ei, se ei menettänyt luottamustaan minuun. Tälle koiralle se toimi oikein. Nuoremmalle, jos sillä ohitusongelmaa olisi, en taas samaa systeemiä käyttäisi, eikä ole edes tarpeen, kun sille kelpaa namit ja lelutkin (tai lumi, tai keppi, tai lapanen, tai ruoho, tai yms.).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensinnäkin suuri kiitos pitkästä, hyvästä kommentista! :)

      Carolla noi äänenkäyttötilanteet vaihtelee tosi paljon ja esim. ohitusten suhteen se ei lainkaan aina ääntä päästä, toisaalta sitte toisinaan päästää niiden hiljaistenkin hetkien edestä, mikä on äärimmäisen rasittavaa ja ehottomasti pitäis pois saada kitkettyä - kuten kaikki muukin meidän lenkittäjien omilla tyhmyyksillämme aiheuttama remmiperseily.

      Kolinapurkin parjaamista en ymmärrä yhtään, tosin sen käyttäminenhän ei varmasti oo valinta henkilölle, joka tahtoo kouluttaa koiransa ns. pehmein metodein. Ite, vaikka naksutinkoulutusta eli semmosta pehmeäksi luokiteltavaa tapaa ny tässä mieluiten nykyään käytän (todella paljon kaikkea laidasta laitaan on tullu tässä kokeiltua aiemmin oikein minkään toimimatta lupaavaa alkua pidemmälle), hyväksyn silti aivan täysin myös kolinapurkin ja oon myöskin harkinnut sen kokeilua (Caron luonteen tuntien sekään ei moisesta traumoja ottais, pahimmillaan jättäis äänen vain täysin huomioimatta keskittyessään vastaantulijaan). Tosin sen kanssa pitää olla tosi tarkka, ettei viskaise purkilla vahingossa koiraa ja myös ajoitus on äärimmäisen tärkeä, joten lähinnä noiden takia on jääny vielä kyseinen tekniikka testaamatta, oma ajoitus ku ei aina oikein toimi (tosin naksutinkoulutus auttaa kummasti kehittämään kyseistä taitoa!).
      Heititkö purkin koiran viereen siis tilanteessa, jossa toinen koirakko oli jo tismalleen kohdallanne vai jo aiemmin? Meillä nimittäin se rähinä alkaa nykyään useimmiten vasta siinä kohtaamisvaiheessa (ellei vastaantuleva koira aloita haukkumista jo kauempana, tarkennetaan. Aiemminhan toi haukkui jo kauempana kulkevia koiriakin, eli huomattavasti parempaan suuntaan ollaan onneksi menty) enkä ole lainkaan varma millä kädellä voin heittää kolinapurkkia, jos on oikeasti pidettävä huoli siitä, etteivät koirat pääse keskenään fyysiseen kontaktiin kapealla tiellä. Pahimmillaan siinä ku on vielä kolinapurkin lisäksi käsissä riehuva koira, naksutin ja kakkapussi, niin ei hyvä heilu. Pitäis olla mustekalalle sukua, että riittäis kädet koiran kouluttamiseen. :D
      Meillähän ny, ku naksutellaan, koira saa kyllä ohitustilanteen jälkeen joko namia tai leikkiä ottaessaan muhun kontaktin (ja monesti ottaakin, ku on tietty oppinu jo naksuttelun jujun) ja tämän jälkeen viilenee nopeasti (paljon nopeammin, mitä ennen naksuttelun aloittamista), vaan se ei ikävä kyllä silti poista kurjia ohituksia, eli kontakti ei vaan pysy siinä tilanteessa ollenkaan.

      Poista
  7. Niin ja hiljenemisestä tottakai aina kehuin vuolaasti ja kun koira alkoi kulkea hiljaa, sen stressi?taso laski tai jotain muuta rentouttavaa tapahtui, koska sen jälkeen sille alkoi kelvata namit lenkkeillessäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PS. Yhdistin tuohon edelliseen vastaukseeni myös tämän kommentin vastauksen. :)

      Poista
  8. Rangaistuksia käyttäessä pitää vaan olla varma, että koira oikeasti tietää, mitä sen pitäisi tehdä, mutta ei sitä käskystä huolimatta tee. Meillä ei vain selvästi uskottu sitä mun kieltoani noissa koiratilanteissa, ja kun kerran tehostin kieltoa välittömällä rankaisulla (sillä purkilla), niin johan alkoi koira muistaa, mitä se kieltosana oikein tarkoittakaan.

    "Oikeastihan" sen kolinapurkin kuuluisi olla metallipurkki, jotta ääni tehostuu eniten, mutta meille riitti vaimeampikin rahina muovirasiasta. Joissain ohjeissa purkilla käsketään osua koiraan, mutta niinkään radikaali toimenpide ei ollut meillä tarpeen vaan se viereen heittäminen tehosi hyvin.

    Mä en tarkalleen muista sen toisen koirakon etäisyyttä siinä heittotilanteessa, kun on jo tosiaan muutama vuosi aikaa siitä, mutta ehkä saattoi olla jossain 10 metrin päässä tai niillä mailla. Ja purkin tosiaan heitin samantien heti ensimmäisen kiellon perään odottamatta reagointia kieltoon, tarkoitus kun nimenomaan oli vahvistaa sitä kieltoa. Siinä tilanteessa vaan piti olla välittämättä vastaantulijan ajatuksista, joka usein lenkkeilykoulutustilanteissa onkin se vaikein juttu (esim. nuorempi kun alkoi vuffitella vastaantulijoille, niin varmasti näytti typerältä, kun vain kehuin sitä suuresti sen äännellessäkin ja syötin namia naamaan, mutta sen syy vuffitteluun oli sellainen, joka meni ohi kehumisella).

    Kiinnostuuko Caro muuten mistään sun tekemisestä (eli jos pistät vaikka ihan leikiksi) niissä tilanteissa, joissa alkaa vastaantulijalle ääntää? Tietty jos haluaa, että ohitus on rauhallinen (ymmärsinkö näin, että se oli sun tavoite?), niin tää keino ei sovi, mut yks tyyli on innostaa koiraa hirveesti johonkin muuhun juttuun, jolloin se toki alkaa ohituksissa sitten intoilla, mutta ei enää siihen toiseen koiraan negatiivisesti kohdistuen. Mä oon yhdelle aiemmalle koiralle esim. kesäisin repinyt heinää tienvarsilta (yllättävän kiinnostavaa sen koiran mielestä) ja heitellyt niitä ohitusten ajan (ja voikukat se söi), talvella se sai repiä mun lapasta (ja kun se näki toisen koiran, niin samantien vilkas mua ja nappas kiinni lapasesta, hyvin meni vastaehdollistaminen perille...) tai pöllytin sille lunta penkasta. Vieraiden koirien tultua sen silmissä täysin epäkiinnostaviksi, aloin vähitellen rauhoittaa ohituskäytöstä ja päästiin eroon noista apukeinoista ja ohitti täysin neutraalisti toiset koirat ihan vierestäkin.

    Nykyinen nuorempi on hauska innostuessaan ja kun se tykkää hirveesti toisista koirista (ja mitä enemmän vastaantulija rähisee, niin sitä enemmän se tykkää...), niin joskus huvikseni hoen sille ohituksissa "leikkimään, mennäänkö leikkimään" ja se on ihan fiiliksissä, kun haluis hirveesti sitten pistää koirien kesken leikiksi. Vanhemmalta oon aina vaatinut hillittyä käytöstä ja se onkin sellainen, mut tuo nuorempi on saanut olla vähän vallaton ja tykkään siitä kovasti sellaisena. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on äärimmäisen totta. Caro uskoo EI-sanaa hyvin näin äkkiä muistellessa käytännössä kaiken suhteen, muttei tommosissa ulkoilutilanteissa, joissa se ns. kiinnostuu jostain elävästä olennosta. Kieltämättä alkaa tuntua, että kolinapurkki vois olla vähintäänkin todella hyvä tapa yrittää tehostaa sitä sanaa just tuolla ulkona, missä se helpoiten unohtuu. Ja toi on musta ihme ohje, että koiraan pitäis osua. Ite en oo tommosesta versioista ennen kuullukaan enkä ymmärrä, miten siitä vois olla muuta ku haittaa. Koirastahan saattaa pahimmillaan tulla säikky tommosen jälkeen enkä mä ainakaan toivo, että Caro epävarmana hihnassa matelee peläten purkkia selkään. :(

      No sehän se on, että oikeastaan sama, miten koiraa ohitustilanteessa tai muuten julkisesti koulutat, on se jollekin vastaantulijalle ongelma. Sen verran oon netistä koulutusjuttuja lueskellut, että myös kolinapurkkia oon nähny haukuttavan justiinsa sen vastaantulijan näkökulmasta (samoin tien sivuun väistämistä ja pysähtymistä ohituksen ajaksi jne. ei sais mukamas tehdä. Ja näitähän riittää) eli miten se sitte vaikuttaa vieraaseen koiraan. Toisaalta mitäänhän ei koskaan voi tehä, jos miettii liikoja toisten mielipiteitä asiasta, eli ehkä tässäkin tapauksessa pitää vaan karaista mieli ja valmistautua sanomaan jotain napakkaa vastaan, jos sieltä sanallista paatosta alkaa vastapuolelta kuulumaan. :D Mä oikeasti ihmettelen, että näillä nurkilla on ainoastaan yksi mummo, joka ojentaa koiraihmisiä sanallisesti eikä kyllä sitäkään narisijaa onneksi oo hetkeen missään näkyny...

      Kyllä, rauhallisuus on tavoite meillä, ymmärsit oikein. :) Tosin myönnän sen, että ylipäätään rähinöinnistä eroon pääseminen on se ylin tavoite ja oon myös valmis joustamaan rauhallisuudesta, jos sillä rähinästä eroon päästään. En oo kamala nipottaja koiran käytöksen tai koulutuksen suhteen (koira saa osoittaa persoonaansa eikä sen tartte toimia kuin käyttövalio), koska ei meillä oo tavoitteena hieno kisaura ja menestys, vaan ihan hieno ja asiallinen käytös arjessa. :p Mä en osaa varmuudella sanoa tosta jaksaako se kiinnostua mun tekemisistä ohitustilanteessa, koska mun mielestäni tää asia vaihtelee eli aivan koiran mielentilasta ja vastaantulijoiden olemuksesta/käytöksestä ellei jopa tähtien asennosta riippuen leikki voi joko toimia tai sitten ei. :D On siis kummiskin ollu tilanteita, että ollaan menty kävelytien reunaan esim. potkimaan lunta (kesällä vaikka käpyjä) ja _nätisti käyttäytyvä_ vastapuoli on päässy ohitsemme ilman mitään hämminkiä. Mulle on käytännössä mysteeri, miten se joskus onnistuu ja miten toisinaan taas ei, vaikka käyttäisin hämäyskeinona koiran lempileikkejä. Selvästikin mulla on ehkä joku ajoitusongelma tai vastaava, eli en ehkä reagoi vastaantulijaan tarpeeksi ajoissa saadakseni koiran huomion. Se vaan, kun aina neuvotaan, että vastaantulija tulis kohdata rennosti suurta numeroa tekemättä, nii on tullu sitten useimmiten yritettyä sitä nättiä ohitusta - luonnollisesti epäonnistuen. ;) Liekö sitten pitäis lähteä siihen, että pistääkin joka kerta leikiksi sivummalla (tosin eipä onnistu aina talvella korkeiden lumipenkkojen takia) ja vasta sitten, ku jokainen leikki sujuu ilman ohittajien huomiointia, voidaan yrittää oikeaa ohittamista. En tiiä.

      Poista
    2. ...jatkuu!

      Jooh, toi on niin jännä miten koirat on erilaisia ja eri jutut toimii. Meilläkin varmasti suurin ongelma on, etten oo keksiny vielä tarpeeks hyvin niitä Carolle parhaita tekniikoita, vaikka kuinka toisinaan luulenkin keksineeni. :p Leikkiä se varmasti on, jossain määrin ainakin, ku ikääkin on jo pari vuotta eli ne kriittiset pentuajat ovat jo lipsahtaneet historiaan koiran "pomona" olemista opetellessa. Ei oo muuten helppo juttu ihmiselle, joka on kasvanu koirien _kaverina_ muiden keskittyessä tohon käytöksen hiomiseen. :D Nooh, tässä oppii, kantapään kautta. Sehän se on tunnetusti se suosituin ja jopa tehokkain tapa uutta oppia. :D Toisaalta en oo varma uskonko "pomoajatteluun" ollenkaan. Tietyt säännöt pitää olla ja omistajan sanaa on uskottava mutinoitta, mut elämä koiran kanssa on mun ihannemaailmassani enemmänkin tyyppiä "ystävyys/yhteistyö" kuin "pomo ja alainen".

      Poista
  9. Maksimaalisen tehon saamiseksi sillä purkilla pitäis osua koiraan, niin olen jostain lukenut, mutta en kyllä usko, että monikaan taviskoira niin kova/raivoisa on, ettäkö pitäisi ääniärsykkeen lisäksi satuttamaan asti alkaa (kiviä sisältävä metallipurkki varmasti osuessaan aiheuttaa kyllä kipuakin) enkä kyllä minäkään omalle koiralle niin pitkälle menisi.

    Tutkimattomia ovat koirien tiet, ei sitä aina vaan ymmmärrä, että mistä mikäkin joskus johtuu. Mutta tuo huomion poiskiinnittäminen kannattaa aloittaa jo niin ajoissa, ettei se oma koira vielä ole kiinnittänyt suurempaa huomiota vastaantulijaan ja saanut itseään siihen mahdolliseen ei toivottuun mielentilaan. Mulla siinä oli ideana (siis niiden kanssa, mitä pystyi palkita), että koirasta ne tilanteet ois tosi kivoja ja se lähestyvä koira ois merkki siitä, että jotain mukavaa tapahtuu.

    Niin ja mulle on ihan sama missä asemassa koira meillä kuvittelee olevansa, jos ylipäätään mitään sen suuntaista edes kuvittelee, olkoot vaikka mielestään koko paikan pomo, kunhan silti käyttäytyy ja tekee niin kuin sanotaan. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, ei varmasti ookaan. Äänihän siinä se pointti oikeasti on, sehän keskeyttää ei-toivotun käytöksen ihan ilman mitään fyysistä kontaktia.

      Jooh, tossa kohtaa oon varmasti mokannu jo alunperin eli antanu tilanteen edetä turhan pitkälle ja siinä nätisti vahvistanu samalla koiran väärää käytöstä. x) Nooh, kaipa tuon voi korjata, vaikka aikaa se ottaakin, se on aivan varma. Pentuna kaikki ois ollu niiiiin paljon helpompaa.

      Heh, samaa mieltä myös viimeisestä kappaleesta! :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)