maanantai 20. helmikuuta 2012

Uniikki sisustus

Nämä kuvat ovat Caron synttäripäivän aatolta eli päivältä, josta kirjoitinkin jo aiemmin. Jäi kuitenkin kertomatta siitä, kuinka Caro tuona päivänä otti osaa kämppämme sisustamiseen, joten siihen pureudumme nyt.




Koska Carolla oli tuolloin lääkärireissua enteilevä takaraajavaiva, oltiin liikkeellä vain tuossa kotimme lähimaastossa, luonnollisesti kytkettynä, ettei meno lipsu liian villiksi jalan kannalta. Tarkoitus oli antaa koiruuden purkaa energiaansa hankia kaivamalla, mutta äkkiäkös se bongasi pusikon, josta oli kiva nyhtää vähän pureskeltavaa. Ja niinhän se sitten tekikin eli ryhtyi harvennushommiin. Tätä harrastusta tullaan muuten aika varmuudella kiroamaan kuuluvasti sinä kauniina päivänä, kun se ihme tapahtuu, että meillä on viimein oma piha omine puineen ja pensaineen... x)









Kun tuli kotiinlähdön aika ja yritin asiaa koiralle ehdottaa, ei ehdotukseni vastaanottanut erityisen suurta kannatusta. Oltaisiin kuulemma aivan hyvin voitu jäädä pusikkoon vaikka ihan yöpymäänkin. Juu ei, ei kiitos, meinasi sormet jäässä hytisevä koirakuvaaja. 

Kohmeisessa mielessä syntyy toisinaan epäilyttäviä ajatuksia ja niinpä tulin ajatelleeksi, että suurin Caron irti nyhtämistä risuista voisi olla kätevä tukikeppi jollekin tukitoimia vaativalle viherkasvilleni. Eikä muuten tarvitse olla kummoinenkaan ajatustenlukija arvatessaan, että jännittävä oksa kädessään kotia kohti kävelevä emäntä on huomattavan mielenkiintoinen ilmestys ja näinpä me sitten päästiin lopulta kotimatkalle lähtemään, koira havitellen risua uudestaan hampaidensa väliin meikäläisen yrittäessä vakuuttaa, että toisessa kädessä oleva nyörilelu on paaaaaaljon maukkaampaa pureskeltavaa. Muutama risu jäikin sitten matkan varrelle, mutta aika vähin vaurioin kuitenkin selvittiin. Eikä se oksa minnekään tukihommiin lopulta päätynyt, vaan paikkaamaan keittiössä hajonneen seinäkellon jättämää aukkoa, kas näin:


Voisin melkein väittää, että meidän koiralla on sisustussilmää, niin näppärästi taideteos nimeltä Oksa keittiön värimaailmaan ja ilmeeseen istuu! Sisustussuunnittelijoista se karvaisempi oli tosin hetken aikaa, seinälle nostettuun oksaan kohdistetusta tuijotuksesta päätellen, sitä mieltä, että kyseisen teoksen paikan olisi kuulunut olla lattiatasossa, mutta uskoi lopulta vakuuttelujani siitä, että se on huomattavasti parempi noin. Makuasioita. 

Että tällaista meillä. Toisilla on seinillään ihmislasten piirustuksia ja askarteluja, meillä sen sijaan karvalasten omin käs... hampain valikoituja ja viimeisteltyjä teoksia seinillä ja vähintäänkin abstrakteja nenänjälkiä ikkunoissa. ;) Saas nähdä mitä mukanamme raahautuu tänään vai raahautuuko mitään, me kun ollaan pojan kanssa viimein kumpainenkin siinä kunnossa (Caro sai tuossa aamulla viimeisen kipulääkkeensä), että päästään ihan oikealle päivälenkille. Jo tätä päivää on kuulkaas hartaasti odoteltukin!

6 kommenttia:

  1. On se sitten niin ihana tuo sinun Caro. Ja aivan ihania kuvia taas teidän reissusta. ^_^ Tulee aina niin hyvä mieli kun käy katselemassa ja lukemassa täällä. Kiitos siis kivan blogin pitämisestä! Toivottavasti Caron jalka on pysynyt kivuttomana, pääsette tekemään suurempia sisustus-inspiraatiollisia retkiä! Aurinkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon itelles äärimmäisen kivasta palautteesta! :p Kirjoittelen tosta jalan tilanteesta lisää erilliseen postaukseen tänään tai huomenissa. :) Katellaan miten ehtii, ku on tässä kaikkea puuhaamista tänään.

      Poista
  2. Aikasta ihastuttava. Myöhästyneet synttärionnittelut Carolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiks oo? :p Ja minäpäs kerron (ja meiltä Kingille myös, ku et varmaan ehtiny lukea meiän onnitteluja oikeana synttäripäivänä).

      Poista
  3. On muuten oikeasti HIENO taideteos! Voisin ottaa itellekin tuollaisen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on ja kaiken lisäks äärimmäisen halpa hankkia. :p Valikoimaakin piisaa tuolla ulkosalla, joten jokainen saa varmasti just semmosen ku ite haluaa. Harmitti, ettei tajunnu tota aiemmin! x)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)