tiistai 28. helmikuuta 2012

Mummoja ei muuten haukuta!

Okei, en minä voi jättää tätä blogia sille tolalle, että viimeisimmässä merkinnässä surkutellaan jotain hiivatin jalkaa. Nimittäin tämän päivän päivälenkillä tehtiin eräänlainen läpimurto remmirähjäyksen suhteen ja pakkohan sitä nyt oli tulla heti tänne hehkuttamaan. :D Saatte nyt vaihteeksi pelkkää tekstiä, kun meikäläisen pitäisi oikeasti olla pakkailemassa reissukamoja eikä kirjoittamassa blogia, eli säästetään sitä aikaa nyt luopumalla tuosta kuvankäsittelystä. ;)  

Carollehan ilmaantui jossain välissä teini-ikää sellainen kiusallinen tapa, että jos jostain kumman syystä ihmiset pysähtyivät lenkillä meitä jututtamaan, alkoi Caro jossain vaiheessa tuota juttuhetkeä rähisemään tuolle jutustelijalle, vaikkei tämä edes yrittänyt koiraa millään tapaa lähestyä (ikävän monet ovat tosin myös yrittäneet silittää, etenkin pikkupentuna, enkä tyhmänä ole tajunnut kieltää tai toimia tilanteessa muulla tavoin oikein). Liekö sen käytöksen laukaisee sitten vieraan tuijotus, lähestyminen vai mikä, paha sanoa, mutta tuo kiusallinen ongelma meitä on tässä pidempään vaivannut.

Kerrostalossamme asuu eräs kiva vanha mummeli, joka on meidän kanssa aina toisinaan jutellut tuolla pihalla siitä asti, kun Caro on ollut aivan pieni. Mummeli tykkää Carosta ja alkujaan sitä kovasti rapsuttelikin, mutta penikan kasvaessa ei sitten enää välittänyt rapsutellakaan, vaikka sille edelleen kyllä jutteli. Hän on kertonut asiasta ennenkin ja mainitsi siitä myös tänään tovin juteltuamme, että pelkää jostain syystä saksanpaimenkoiria, vaikka hänen sukulaisillaankin sellaisia on, eli rotu on tuttu ja hän niistä koirina noin muuten pitääkin. 

Myös tänään kävi niin, että Caro aloitti rähinän (maattuaan ensin maassa ainakin pari minuuttia mummelia tarkasti, mutta rauhallisesti katsellen) ja ironista kyllä, teki sen juuri sen jälkeen, kun naapuri oli sakemannipelostaan maininnut, ja meidän keskusteltuamme siitä, kuinka koira aistii pelon ja saattaa juuri siihen rähisemällä reagoida, oman epävarmuutensa peittääkseen. :D Tällä kertaa en kuitenkaan ollutkaan entiseen tapaan kädetön, sillä mukanani oli niin kovin rakkaaksi muodostunut taikakalu nimeltä klikkeri sekä tietysti iso kasa nakkia, joka taas vaihteeksi nirsollekin oikein hyvin maistuu. Ja niin uskomatonta kuin se olikin, haukku loppui siihen, että naksuttelin ja tungin kourallisen nakkeja räyhä-äpärän nenään kiinni, useamman kerran putkeen tietenkin. Koira jopa reagoi klikkeriin eli räyhäämisen kohde ei enää ollutkaan ainoa asia, mihin koiruus reagoi, toisin kuin aikoina ennen naksutinta. Ihmeellistä!

Täytyy kyllä myöntää, että jo oli melkoinen voittajafiilis hihnan yläpäässä tuon kokemuksen jälkeen, äänetöntä koiraa tilanteesta pois talutellessa. :p Nytpä sitten odotan suorastaan innolla ja kiinnostuneena seuraavaa vastaavaa tilannetta! Kuten monen muunkin opetettavan asian suhteen, klikkeri toimi tässäkin tapauksessa niin mallikkaasti, että ennen pelkästään negatiivisilta tuntuneet ongelmat onkin nykyään huomattavasti helpompi mieltää innostaviksi haasteiksi, vähän kuin tempuiksi. :) Kummasti tuo pieni muutos ajattelutavassa ja se uusi toimiva tekniikka vaan elämää helpottaa.

Toiseksi parasta hommassa oli, että vastapuoli eli naapurin mummeli ei koiran rähinästä hepulia ottanut, vaikka vähän arastelikin (täydellinen treenauskaveri "räyhänkitkemistreeneihin", siis!). Musta on mielettömän hienoa, että löytyy ihmisiä, jotka eivät peloistaan huolimatta välttele koiria ja ennen kaikkea tekevät asiallisesti selväksi sen pelkonsa koiran omistajalle, eivät siitä vaikene eivätkä varsinkaan ala hiipiä pitkin penkkoja tai käytävän seiniä meidät kohdatessaan. Onhan se ymmärrettävää, että osa ihmisistä koiria pelkää syystä jos toisestakin, ja varsinkin näin saksanpaimenkoiran omistajana sen pelon suorastaan hämmentävän usein tuolla kaduilla kohtaa, vaikkei koira olisi ihmisistä tippaakaan kiinnostunut eikä osoittaisi heitä kohtaan mitään huomiota. Kurjaa, mutta niin se vain menee, ja samaan aikaan he vain pahentavat sitä omaa tilannettaan etenkin niiden räyhäherkkien koirien silmissä (ja räyhäherkät koirat taasen pahentavat ihmisten jo olemassaolevia pelkoja, luonnollisesti). 

Tietysti räyhäherkkiä koiriahan ei täydellisessä maailmassa olisikaan, mutta aina löytyy joukosta kaltaisiani säälittäviä amatöörejä, jotka kouluttavat (virallisesti) ekaa koiraansa sen kuuluisan yrityksen ja erehdyksen kautta, mistä johtuen homma ei alusta asti sujukaan aivan oppikirjan mukaan. Toisaalta sen perusteella mitä olen koirablogeja lukenut, ei ne hommat tunnu aina sujuvan oppikirjan mukaan muillakaan, aivan sama monta koiraa on tullut aiemmin koulutettua, joten ehkä mullakin on toivoa. :D Intoa nyt ainakin on hirmuisesti, kiitos jälleen kerran sen naksuttimen... eiku siis klikkerin. Vai?

Ja nyt, NYT viimein niitä kamoja pakkaamaan, tai muuten ollaan kohta sellaisessa pulassa, että siitä ei naksuttelemalla selvitäkään, matkalaukku kun harvemmin itteään nakkipalkalla pakkaa! ;D

11 kommenttia:

  1. ..mie hiivin täällä seiniä pitkin - kun nyt ei oikein tuo oma blogitus luista ja jäänyt muidenkin blogit seuraamatta (on viime aikoina jostain syystä riittänyt töitä ja kaikki muu aika otetaan karvakorvien kanssa kiinni menetettyä aikaa jota ei sitten näillä vuorokausitunneilla muuhun jääkään). Mutta tätä kirjoitusta lukiessa tuli taas kirottua tuota omaa klikkerikammoa. Miten se toisille voi olla niin rrrrakas ja toisille kirosana... ;) Hienoa kaiken kaikkiaan kun toimii näin tilanteessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Ja ite yllättäen taas luistan pakkaamisesta, vaikka pääsin jo hyvään alkuun. No ehtiihän sitä keskellä yötä myös - kuten aina ennenki...

      Blogin ny kuuluuki tulla vasta koirien edun jälkeen eli ei me sun innokkaat lukijat suututa (no ehkä vähän paheksutaan, salaa...), vaikket aina ehikään kirjotella tai sitte muitten blogeja kommentoida!

      Liekö se meillä on se pääsyy, että kerrankin on tekniikka, jota jopa tämmönen aloittelijajunttikin jotenki ymmärtää ja vaikka välillä menis pieleenki, nii mitään muuta haittaahan siitä ei oo, ku ettei vaan edisty koulutuksessa eli junnaa samojen vanhojen ongelmien kanssa ja kiroaa omaa tyhmyyttään, ku ei vaan taas osaa. Etkä kyllä ny kasvata itelles mitään kammoa siihen, perhana! Tartten vertaistukea joltain, joka on käyny oikein kursseillaki, niih! :D

      Poista
  2. Ei kannata turhia ruveta klikkeria klikkailemaan, koska se on merkki oikeasta käytöksestä, voi tulla pahempi tapa haukkumisessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klikkasin katseesta eli kontaktista, en haukkumisesta. :)

      Poista
    2. Ny muuten ku luin oman tekstini uudelleen, huomasin, että oon kirjottanu aika epäselvästi ja tekstistä tosiaan saa helposti sen kuvan, että klikkasin haukkumisesta/hain koiran huomiota klikkaamalla. Voi hyvä minä, taas kerran. x) Niin en tosiaan kummiskaan toiminut, kuten tossa aiemmassa kommentissa korjailinkin sanomisiani jo.

      Poista
  3. Naksutin on kivempi. Klikkeri ei oo mitään suomenkieltä. Että niin. Onnistuin pitämään tän sisälläni tähän asti! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Okei, mä vissiin opettelen käyttämään sitten sitä, vissiinki. :D Oikeesti toi pitäis kyl päättää jo, ku ahistaa sompailla kahen termin väillä. x)

      Poista
  4. Meillä Niilo alkaa räyhätä jos alkaa jutella autosta
    tai auton lähellä.Puolustaako autoa,mutta tähän en ole saanut mitään lakia.Onneksi kaupalla ovat hiljaa vaikka kuka konttaa sisälle.Pienenä pentuna jo nukkuivat kassa tiskin takana,hih,mikä koulutuspaikka.
    Ja ehkä muutaman pää on tullut käännytettyä että saksanpaimenkoira on ihan kiva koira :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pelkästään oman auton lähellä vai ihan vieraidenkin autojen? Hämmentävää joka tapauksessa toikin, mistä lie keksiny senkin tavan. Liekö tosiaan sitte vaan suojelee "omaansa".

      Ja toihan on mahtavaa, jos pystyy pitämään koiria töissä mukana ja ne tottuu siihen päivittäiseen ihmisvilinään luonnostaan. Sitä paitsi asiakkaan silmin tommoset "koirakaupat" on parhaita. ;) Vieläkin kaiholla muistelen yhtä lemmikkieläinliikettä, jonka tiskin takana pyörinyttä rauhallista rottista tuli aina lapsena ihailtua. :p

      Poista
  5. Ihan vaan oman auton ja jos joku ohittaa auton parkkipaikalla
    vaikka liian läheltä,niin Nipalta palaa käämit?!
    Olen kieltänyt,ollut huomioimatta,palkannut hyvästä ja ennakoinut,ei auta:(
    Joo lapset aina ihailee Jaloo ja jotkut kuvaa kännykällä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pesunkestävä vahtikoira. :D Meillä ei ihmisiä autosta haukuta (ainakaan, jos eivät naamaansa ikkunaan kiinni tuo. Ja harva haluaakaan :D), mut toiset koirat kyllä (eikä niiden tartte olla kovin lähelläkään autoa, eli riittää, ku näkee vaan jossain). Vielä en oo mäkään keksiny miten sais estettyä, vaikka kaikenlaista on tullu koitettua tässä ajan myötä. Korvat katoaa tosi kivasti siinä tilanteessa ja ku ajaa ite autoa, on aika paha mitään ihmeitä samaan aikaan tehäkään...

      Meitä ei oo vissiin kuvailtu koskaan, mut kyl noita "ihana koira!" -kiljahduksia harva se päivä lasten suusta kuulee ja joskus jopa aikuisetkin huomioi jotenkin positiivisesti. :)

      Poista

Kiitos, kun kommentoit! :)